Pintaskraade pelastuskoulusta ja kurssin 48 fiiliksistä

Teksti: Atte Karimaa Kuva: Helsingin Pelastuskoulu

Niin se vain lopulta elokuun 12. päivä koitti ja päästiin aloittamaan opiskelu Helsingin Pelastuskoulussa. Vihdoinkin, oli varmaan yksi niistä, kurssien 48 ja 49, kaikkia tuoreita pelastajaoppilaita yhdistävistä ajatuksista. Opintojen alkua oli odotettu pitkälti koko kesä, vähintäänkin siitä asti, kun kullekin oli opiskelupaikka koulusta vahvistunut.

Pekon historiassa ensimmäistä kertaa aloitti kaksi täyttä kurssia, joten tunnelma on tiivis, mutta sopu sijaa antaa. Tämä on myös otettu hienosti huomioon opetuksen suunnittelussa. Välillä mennään kaikki yhdessä ja toisinaan harjoitellaan omina kursseina. Tieto kuitenkin liikkuu hienosti kurssien välillä, ja kaikki tuntuvat puhaltavan yhteen hiileen.

Opintoja alkaa tässä vaiheessa (syyskuu 2024) olla takana kuukauden päivät, joten vielä ollaan aika alkuvaiheessa. Ensimmäiset pari päivää menivät kouluttajiin ja kurssitovereihin tutustumiseen sekä yleiseen ihmettelyyn. Sen jälkeen päästiinkin jo opettelemaan pelastajan perustaitoja ja sittemmin ohelle on tullut palofysiikkaa, psykologiaa, hälytysajoneuvojen käsittelyä ja tietysti liikuntakasvatusta. Opetus on ollut erittäin mielenkiintoista ja käytännönläheistä.

Allekirjoittaneena ja yhtenä kurssin 48 oppilaana voin todeta, että ryhmähenki alkoi muodostua heti opintojen alkuvaiheessa niin kurssin sisällä kuin pienryhmissäkin. Varsinkin psykologian tunneilla on päästy nauttimaan kurssin sisäistä luottamusta ja tutustumaan hieman pintaa syvemmällä. On selvästi nähtävissä, että kaikki tukevat ja tsemppaavat toisiaan, ”kaveria ei jätetä” -mentaliteetti on vahvasti läsnä.

Kouluun on ollut helppoa sopeutua, kun kurssitoverit ovat samanhenkisiä ja vastaanotto myös kouluttajien ja muun henkilökunnan suunnalta on ollut hyvä. Toki kaikilla on omat taustat ja tulevat erilaisista lähtökohdista, mutta yhdistävinä tekijöinä korostuvat motivaatio, urheilullisuus ja yhteishenki.

Paljon on opittavaa puolessatoista vuodessa, joten opiskelu on luonnollisesti intensiivistä ja siihen kun vedetään vielä tiukkaa treeniä päälle tai tehdään töitä, niin vapaa-aika jää rajalliseksi. Viikolla käydään siis lähinnä kotona nukkumassa ja viikonloput ladataan akkuja. Tästä syystä myös perheiden ja läheisten tuen ja ymmärryksen tärkeys korostuu.

Innokkaasti ensimmäisiä kuumia savuja odotellessa jatketaan kohti talvea ja sen pelastajan arkeen tuomia haasteita.