Pintaskraade pelastuskoulusta ja kurssin 48 fiiliksistä

Teksti: Atte Karimaa Kuva: Helsingin Pelastuskoulu

Niin se vain lopulta elokuun 12. päivä koitti ja päästiin aloittamaan opiskelu Helsingin Pelastuskoulussa. Vihdoinkin, oli varmaan yksi niistä, kurssien 48 ja 49, kaikkia tuoreita pelastajaoppilaita yhdistävistä ajatuksista. Opintojen alkua oli odotettu pitkälti koko kesä, vähintäänkin siitä asti, kun kullekin oli opiskelupaikka koulusta vahvistunut.

Pekon historiassa ensimmäistä kertaa aloitti kaksi täyttä kurssia, joten tunnelma on tiivis, mutta sopu sijaa antaa. Tämä on myös otettu hienosti huomioon opetuksen suunnittelussa. Välillä mennään kaikki yhdessä ja toisinaan harjoitellaan omina kursseina. Tieto kuitenkin liikkuu hienosti kurssien välillä, ja kaikki tuntuvat puhaltavan yhteen hiileen.

Opintoja alkaa tässä vaiheessa (syyskuu 2024) olla takana kuukauden päivät, joten vielä ollaan aika alkuvaiheessa. Ensimmäiset pari päivää menivät kouluttajiin ja kurssitovereihin tutustumiseen sekä yleiseen ihmettelyyn. Sen jälkeen päästiinkin jo opettelemaan pelastajan perustaitoja ja sittemmin ohelle on tullut palofysiikkaa, psykologiaa, hälytysajoneuvojen käsittelyä ja tietysti liikuntakasvatusta. Opetus on ollut erittäin mielenkiintoista ja käytännönläheistä.

Allekirjoittaneena ja yhtenä kurssin 48 oppilaana voin todeta, että ryhmähenki alkoi muodostua heti opintojen alkuvaiheessa niin kurssin sisällä kuin pienryhmissäkin. Varsinkin psykologian tunneilla on päästy nauttimaan kurssin sisäistä luottamusta ja tutustumaan hieman pintaa syvemmällä. On selvästi nähtävissä, että kaikki tukevat ja tsemppaavat toisiaan, ”kaveria ei jätetä” -mentaliteetti on vahvasti läsnä.

Kouluun on ollut helppoa sopeutua, kun kurssitoverit ovat samanhenkisiä ja vastaanotto myös kouluttajien ja muun henkilökunnan suunnalta on ollut hyvä. Toki kaikilla on omat taustat ja tulevat erilaisista lähtökohdista, mutta yhdistävinä tekijöinä korostuvat motivaatio, urheilullisuus ja yhteishenki.

Paljon on opittavaa puolessatoista vuodessa, joten opiskelu on luonnollisesti intensiivistä ja siihen kun vedetään vielä tiukkaa treeniä päälle tai tehdään töitä, niin vapaa-aika jää rajalliseksi. Viikolla käydään siis lähinnä kotona nukkumassa ja viikonloput ladataan akkuja. Tästä syystä myös perheiden ja läheisten tuen ja ymmärryksen tärkeys korostuu.

Innokkaasti ensimmäisiä kuumia savuja odotellessa jatketaan kohti talvea ja sen pelastajan arkeen tuomia haasteita.

Miksi Pelastuskouluun?

Sampo Viitaluoma, Sipoo: Lätkäporukasta kipinä

Sampo, 25, aloitti Helsingin Pelastuskoulun kurssilla 49 syksyllä 2024. Ennen Pekoa hän opiskeli ammattikorkeakoulussa rakennustekniikkaa, mutta ala ei tuntunut omalta.

Sampo haki sekä Helsingin Pelastuskouluun että Pelastusopistoon Kuopiossa, ja ovet avautuivat Helsinkiin. Kipinä pelastusalalle tuli lätkäporukasta.

”Mielikuva opiskelusta oli tekemispainotteinen. Alkuun tosin on vähän enemmän teoriaa”, Sampo kertoo ensivaikutelmistaan elokuun lopulla.

Hän kokee, että lähihoitajan opinnot tutkinnossa ovat etu.

Pelastuskoulun ja Pelastusopiston pääsykokeiden fyysiset testit koetaan usein rankaksi rutistukseksi. Sampo sanoo, että perustreenillä, ilon ja urheilun kautta niistä selviää hyvin.

Tulevaa työuraa ajatellen Sampo haluaisi tehdä työtä pääkaupunkiseudulla.

Ville Heikkilä, Vantaa: Yhteisöllisyys tärkeää

Ville, 30, aloitti kuluvana syksynä opinnot Helsingin Pelastuskoulun kurssilla 49. Hänet pelastusalalle innostivat samoissa kriisinhallintatehtävissä olleet palomiehet.

”Krihapuolella on paljon palomiehiä ja monet sanoivat, että olen sopiva henkilö alalle”, Ville kertaa.

Hän arvostaa alan opintojen ja työn yhteisöllisyyttä sekä töissä että vapaalla. Myös käytännönläheinen työ kiinnostaa.

”Olen aina ollut tekijä, tykkään toiminnasta”, Ville sanoo ja lisää, että pelastuspuolen lisäksi myös lähihoitajaosuus opiskeluissa on kiinnostava.

Hän haluaa työllistyä pääkaupunkiseudulle.