Opiskelijatarinat: RK50 – Loppusuora häämöttää

Kurshälsningarna finns också på svenska längre ner på sidan.

Teksti: Matias Österman

Tässä tulee uusi päivitys RK50-kurssilta – Helsingin pelastuskoulun ensimmäiseltä ruotsinkieliseltä pelastuskurssilta. Aika on todella kulunut nopeasti elokuusta lähtien, ja tuntuu melkein siltä kuin olisimme juuri aloittaneet – mutta nyt olemme jo palopuolella loppusuoralla.

Yksi kurssikavereistamme kuvasi asiaa hyvin: ”Yksitoikkoisuus ei kuulu tänne, ja joka aamu on kiva tulla kouluun.” Se pitää todella paikkansa. Päivät vaihtelevat jatkuvasti, tahti on kova ja koko ajan tapahtuu jotain uutta.

Koulutus on ollut erittäin monipuolista ja antoisaa. Olemme päässeet syventämään samoja asioita, joita opimme alussa, mutta nyt aivan eri tasolla. Kaikki rakentuu vaihe vaiheelta, ja jokainen uusi asia on kuin uusi vaihde kokonaisuudessa. Kyse ei ole vain yksittäisten taitojen hallinnasta, vaan siitä, että kaikki toimii yhdessä.

Harjoittelemme paljon ryhmässä ja opimme koko ajan yhteistyötä, viestintää ja luottamusta toisiimme. On selvää, että tavoitteena on kehittää meistä eräänlainen ”multitool” – valmius kohdata monenlaisia tilanteita ja yhdistää opitut taidot käytännössä tulevaisuudessa.

Harjoitukset ovat olleet intensiivisiä ja välillä jopa huimaavia – kirjaimellisesti. Olemme muun muassa harjoitelleet ihmisten pelastamista hissistä, mikä toi mukanaan sekä oppia että muutaman naurun. Samalla olemme päässeet tekemään yhä realistisempia harjoituksia, joissa yhdistetään useita eri osa-alueita, aivan kuten oikeissa hälytystehtävissä.

Ehkä parasta on kuitenkin ollut ryhmähenki. Tämän ajan aikana emme ole kehittyneet ainoastaan tulevina pelastajina, vaan olemme myös saaneet paljon uusia ystäviä ja tutustuneet erilaisiin ihmisiin. Ryhmästä on tullut vahva, ja se näkyy kaikessa tekemisessämme.

Yhteenvetona voi sanoa, että aika täällä on ollut intensiivistä, opettavaista ja ennen kaikkea todella hauskaa. Nyt kun loppu alkaa lähestyä, tuntuu melkein uskomattomalta, kuinka nopeasti kaikki on mennyt – mutta samalla tunnemme olevamme valmiimpia kuin koskaan tulevaan.

Hälsningar från Räddningskurs 50 – nu på slutrakan

Text: Matias Österman

Här kommer en ny uppdatering från RK50 – den första svenskspråkiga räddningskursen vid Helsingfors räddningsskola. Tiden har verkligen sprungit iväg sedan vi började i augusti, och det känns nästan som att vi just kom hit – men nu är vi redan med brandsidan inne på slutrakan.

En av våra kurskompisar beskrev det väldigt bra: ”Enformighet är ingen grej här och varje morgon är det roligt att gå till skolan.” Och det stämmer verkligen. Dagarna varierar hela tiden, tempot är högt och det händer ständigt något nytt

Utbildningen har varit otroligt mångsidig och givande. Vi har fått fördjupa oss mycket i samma moment som vi lärde oss i början, men nu på en helt annan nivå. Allt byggs steg för steg vidare, och varje gång vi lär oss något nytt så läggs det som en ny växel i helheten. Det handlar inte bara om att kunna enskilda saker – utan att få allt att fungera tillsammans.

Vi tränar mycket i grupp och lär oss hela tiden att samarbeta, kommunicera och lita på varandra. Det märks tydligt att målet är att forma oss till en slags ”multitool” – att kunna hantera många olika situationer och kombinera våra kunskaper i skarpa lägen i framtiden.

Övningarna har varit både intensiva och ibland riktigt hissnande – bokstavligt talat. Vi har bland annat övat på att rädda personer ur hissar, vilket gav både lärdomar och några skratt på vägen. Samtidigt har vi fått uppleva allt mer realistiska scenarier där flera moment kopplas ihop, precis som i verkliga utryckningar.

Det kanske bästa av allt är ändå sammanhållningen. Under den här tiden har vi inte bara utvecklats som blivande räddare, utan också fått många nya vänner och lärt känna människor från olika bakgrunder. Gruppen har blivit stark, och det märks i allt vi gör.

Sammanfattningsvis kan man säga att tiden här har varit både intensiv, lärorik och otroligt rolig. Nu när slutet närmar sig känns det nästan overkligt hur snabbt allt har gått – men samtidigt känner vi oss mer redo än någonsin för det som väntar framöver.